Unessani...

Unessani on tyyni järven pinta. Usvan nousu ja kuikan laulu.
Kyynel tipahtaa silmästäni kuin aamukaste.
Päästäkää minut takaisin kotiin! Takaisin sinne missä minun
pitäisi olla!

Unessani on maisema tunturin laelta. Olen yksin.
Tuulen ujellus korvissa. Lunta silmänkantamattomiin.
Minä olen lapin poika, eikä sitä minulta voi ottaa pois.
Lappiin minun sieluni haluaa.

Unessani minun oli hyvä olla. Rauha asui sydämessä.
Oikeastaan se oli muutakin kuin uni. Oikea elämä, kauan sitten.
Nyt sen kutsu kuuluu unessani, kuin kaiku vaarojen ylitse.
Kunpa pääsisin omieni luokse.

Käsien tärinä...

raivokohtauksen jälkeen on rasittavaa. En tiedä olenko adrenaliininarkkari, vai onko muu syy miksi ajoittain saan kamalia raivokohtauksia. Monta kertaa ajatukset ovat silloin tappamisessa, väkivallassa jne. Puran aggressioni huonekaluihin, seiniin, huutamiseen tai kipuun tms.
Kävin tällä viikolla ADHD testeissä. Tulokset tulevat ehkä ensi viikolla. Osiltaan olivat aika hauskojakin testejä. Lopuksi viimeisten keskustelujen jälkeen psykologi sanoi: "Tulet tarvitsemaan psykiatria loppuelämäsi." Sanoin: "Kiitos." ja lähdin pois...
Tämä päivä meni hienosti tähän asti... Tuli raivari. Nyt kädet tärisevät ja lähden juomaan.

Oikeesti...

Tahdon oikeesti olla sinun, enkä vain leikisti rakastaa... Näin laulaa tietysti Finlanders. Yksi lempikappaleistani, joita todellakin on satoja, ellei tuhansia. Olen romanttinen luonne. Itken elokuvissa ja kun kuulen hyvää musiikkia.
Tällähetkellä elämässä olen niinkuin risteyksessä. Yhdessä suunnassa näen lyhyen elämän ja periksi antamisen, johon kuuluvat epäterveelliset elämäntavat, väsymys ja erkaantuminen perheestä. Toisessa suunnassa on perheen luokse palaaminen ja elämänhallinnan saavuttaminen ainakin tilapäisesti. Kolmas suunta on oppia hallitsemaan omaa elämää ja tekemään oikeita valintoja. Talouden ja terveyden tasapainottaminen, oleminen suurena osana lasten elämää ja eläminen erossa ovat joillekin itsestäänselvyyksiä. Minulle suuria tavoitteita, joita kohti täytyy todella ponnistella, enkä edes tiedä, onko jo liian myöhäistä.

Perjantai on päivistä parhain.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että terveellä ihmisellä lauantai on paras päivä. Silloin on koko päivä aikaa viettää perheen kanssa. Itsehän en ole terve. Kävin tänään taas hoitajan luona purkamassa pääkopan sisältöä. Olen melko vakuuttunut ADHD:sta. Sitä psykiatrikin epäili heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Silloin en ollut valmis hyväksymään ajatusta, mutta nyt se tuntuu sopivan niinkuin puuttuva palanen palapeliin.
Niin... Mun elämässä, teoissa, sanoissa, tunteissa, ajatuksissa, niissä on kaikissa paljon sellaista mitä ei normaali ihminen olisi tehnyt. Ex-vaimo on samaa mieltä. Kaverit samoin. Ehkäpä asia selviää minullekin vielä kunnolla.
Siihen asti... Hyvää känni-iltaa kaikille ja viikonloppua!

Niskalaukaus!

Mitä jos olisin sonnivasikka? Saisin niskalaukauksen, sillä näin vaivaista vasikkaa ei elossa pidettäisi, ainakaan jos se osaisi puhua. On niska- ja hartiakipuja, selkäkipuja, iskias, närästystä, nivelkipuja, psyykkisiä vaivoja ja vaikka mitä. Eno sano joskus, että minut pitäs viedä saunan taakse ja lopettaa.
Silti minua sanotaan iloiseksi ja hauskaksi tyypiksi, jolla ei tule suru puseroon. Kyllähän minä olen pirteä ihminen, mutta ku pitäs pysyä erossa herkuista ja viinasta. Niissä on kaiken pahan alku ja juuri. Liikunnastaki minä tykkään, mutta ku olen niin pirun laiska :)
Dieetti ei ole vielä oikeen purassu, mutta katsotaan vielä mitä tulee.
Tänään Kärpät pelaa Pietarissa! Hyvä Kärpät!

Joskus penskana.

Kuuntelin Jaakko Teppoa joskus 20 vuotta sitten, lähinnä enon kanssa. Varsinki Pamela oli mun suosikkibiisi. Ruikonperän multakurkku oli ykkönen, kun minä kasvoin mieheksi pikkuhiljaa.
Eno oli mun miehenmalli. Juoppo, härski metsuri. Eno sanoi aina, että omatunto on yliarvostettu asia. Sieltähän tuli sitten opeteltua juominen, huoraaminen ja kaikennäkönen rehvastelu.
No.. Onneksi en kuitenkaan ihan kaikkea sitä ole säilyttäny ja enoki on viiskymppisille tullessa viisastunu. Lopetti juomisenki kokonaan jo 10 vuotta sitte.
Kävin tänään lasten kanssa pulkkamäessä. Siitä tuli hyvä mieli. Täytyy huomenna lähteä vaikka luistelemaan.
Eläköön pulkkamäki!

Laadukasta...

Haluaisin kirjoittaa laadukasta tekstiä. Sitten tulee sellainen olo, että vitun sama. Ei näitä kukaan lue kuitenkaan. Siitä herääkin kysymys: Onko se ihan sama millaista tekstiä kirjoittaa vaikkapa omaan päiväkirjaan? Vai onko niin, että tekstin laadulla ja lukijamäärällä ei ole mitään yhteyttä :) No just joo... Siksihän parhaiden kirjailijoiden tekstejä luetaan vähiten?
Tosin, mistäpä sen voi tietää, millaisia sanavirtuooseja päiväkirjojen kirjoittajissa on..
Toivoisin, että minussakin asuisi pieni kirjailija, mutta ensin täytyy saada pääkoppa järjestykseen. Ajatuksia on kyllä, mutta niistä tulee vain puuroa ulos.
Venäjällä on tänään joulu. Hyvää joulua kaikille...

Motivaatio nollassa.

Parin viikon loma meni kuin siivillä. Työmotivaatio on täysin nollassa. Suoraan sanottuna: Vituttaa mennä töihin! Niin se on aina, minulla ainakin ja erityisesti sillon ku on tullu ryypättyä. Kyllä se siitä tasoittuu, mutta voisin kyllä keksiä helposti tekemistä ilman noita työvelvoitteitaki.
Joulu loppui tähän päivään. Itse aloitan tänään dieetin, jolla painoa pitäisi tiputtaa n. 20 kiloa vuodessa. Onnistuukohan? Uskoo ken tahtoo. Mulla ainoa vaihtoehto on uskoa... Hyvää loppiaista...

Juominen on mukavaa mutta raskasta ja kallista.

Niinpä. Minussa on aina ollut se vika, että kun korkkaan, niin sillon lähtee mopo käsistä kunnolla. Niinhän siinä taas kävi. Torstai ja perjantai meni isolla vaihteella. Tosin eilen päivällä autoin entistä vaimoa huonekaluostoksilla, mutta sen jälkeen taas baariin.
Jotkut sanovat, että rapulassa ajatus juoksee erinomaisen hyvin, mutta itse en ole kovin varma. Ajattelin aloittaa uuden lukuprojektin, kun sain päätökseen Täällä Pohjantähden Alla trilogian, juuri perjantaina aamulla. Se oli toinen kerta kun lueskelin suosikkihenkilöstäni Akseli Koskelasta. Siinä oli mies PERKELE!
Niin... Se projekti on taas Linnaa ja tällä kertaa se toinen suosikki, eli Sotaromaani/Tuntematon sotilas. Ihme kyllä, en ole koskaan lukenut ko. kirjaa. Nyt sen sitten ostin ja aion lueskella Koskelan Vilhosta, Rokan Antista ja muista sankareista, jotka pitivät vihulaisen poissa :)
Jos minulla olisi mahdollisuus lähettää kortti jokaiselle tämän tekstin lukijalle, tekisin sen. Kortissa lukisi "Hyvää päivää! Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin lueskella ventovieraiden tyhjänpäiväisiä blogeja netistä? Hanki elämä!!!"

Pää sekaisin aamuun uuteen...

Niin... Tämä on mulle ihan normaalia. On vaikeaa keskittyä mihinkään. Ei osaa päättää mitä tekis. No nyt on loma, niin ei ole pakko tehdä mitään. Tietysti on myös flunssa päällä!
Katsoin jo televisiosta 5:ttä eri kanavaa ja kahta eri leffaa. Sitten tulin tietokoneelle, kuten tavallista. Tän jälkeen aamupala ja kirjan lukemista. Seuraavaksi luultavasti kitaransoittoa, tv:tä, tietokonetta, lukemista jne. jne.
Mitä hermostuneempi olo, sitä nopeempaa tuo kierto on, mutta... Nytkin se ajatus taas karkaa. Pakko lopettaa!
No piti vielä eiliseen tekstiin lisätä, että se kirjailija puhui aika halventavasti Väinö Linnasta!
Sen äijän sukunimi olikin ruotsinkielinen, joten mielipiteet voi jättää omaan arvoonsa! Sitäpaitsi kukaan ei varmaan osta sen paskaa kirjaa. Silti se antoi mulle kipinän kirjoittaa :)
Hyvää syntymäpäivää Helille...

Miksi?

Istuin baarissa kaljalla tossa alkusyksystä ja pöytään sattu tulemaan kaks vanhempaa miestä. Olivat käsittääkseni jonkunäkönen salarakaspariskunta, tai sitte muuten vaan liian hyviä ystäviä keskenään. No se ei ole tän jutun pointti. Siinä keskustellessa tuli selville, että toinen herroista oli juuri julkassu kirjan, vieläpä esikoisromaaninsa. Oli kuulemma ollu n. puolen vuoden projekti. Täytyy myöntää, että vaikka mun pitkäjänteisyydellä ei semmosta ehkä koskaan saada aikaseksi, niin mulla on ollu haaveena alkaa kirjailijaksi.
No, tietysti kysyin siltä kirjailijalta, että kuinkas kirjailijaksi aletaan. Ensimmäinen suositus oli, että kirjoita joka päivä jotain, ihan sama mitä, kunhan kirjoitat noin 15 minuuttia päivässä.
Kesti kolme kuukautta, ennen ku sain tän blogijutun vireille ja saa nähdä kauasko tämä idea kantaa.
Olen itsestä oppinu sen verran, että en enää aseta hirveästi tavoitteita tällaisissa jutuissa. Kirjoitan sillon ku siltä tuntuu ja täsmälleen mitä sattuu tulemaan mieleen. Semmosta tyypillistä ADHD-ajatuksenvirtaa, missä ei ole päätä eikä häntää.
Tänä aamuna voin kirjoittaa, että rakastan aurinkoa. Varsinkin talvella sen valo on niin lumoava. Minulla on loma ja ulkona pakkanen. Olen onnellinen. Hyvää uutta vuotta...