keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Miksi?

Istuin baarissa kaljalla tossa alkusyksystä ja pöytään sattu tulemaan kaks vanhempaa miestä. Olivat käsittääkseni jonkunäkönen salarakaspariskunta, tai sitte muuten vaan liian hyviä ystäviä keskenään. No se ei ole tän jutun pointti. Siinä keskustellessa tuli selville, että toinen herroista oli juuri julkassu kirjan, vieläpä esikoisromaaninsa. Oli kuulemma ollu n. puolen vuoden projekti. Täytyy myöntää, että vaikka mun pitkäjänteisyydellä ei semmosta ehkä koskaan saada aikaseksi, niin mulla on ollu haaveena alkaa kirjailijaksi.
No, tietysti kysyin siltä kirjailijalta, että kuinkas kirjailijaksi aletaan. Ensimmäinen suositus oli, että kirjoita joka päivä jotain, ihan sama mitä, kunhan kirjoitat noin 15 minuuttia päivässä.
Kesti kolme kuukautta, ennen ku sain tän blogijutun vireille ja saa nähdä kauasko tämä idea kantaa.
Olen itsestä oppinu sen verran, että en enää aseta hirveästi tavoitteita tällaisissa jutuissa. Kirjoitan sillon ku siltä tuntuu ja täsmälleen mitä sattuu tulemaan mieleen. Semmosta tyypillistä ADHD-ajatuksenvirtaa, missä ei ole päätä eikä häntää.
Tänä aamuna voin kirjoittaa, että rakastan aurinkoa. Varsinkin talvella sen valo on niin lumoava. Minulla on loma ja ulkona pakkanen. Olen onnellinen. Hyvää uutta vuotta...

Ei kommentteja: