"Kirjoita kuin hullu, vailla
itsekritiikkiä ja pidäkkeitä. Kirjoita vain siksi, että oppisit antamaan sen ulos itsestäsi." Näin minua opastettiin joskus.
No sitähän minä yritän. Kaivan päästäni aiheita
ja huomaan olevani mitätön, vailla sisältöä. Kuvitelmani suuresta kirjallisesta
tai runollisesta saavutuksesta, tuntuu olevan kauempana kuin vieraat galaksit.
Kuinka voisin jäsennellä ajatukseni ja kaiken mitä minulle on elämässäni
tapahtunut. Nyt kun yritän sitä, huomaan unohtavani niitä asioita, jotka
kavereille tarinoita kertoessani tuntuivat tärkeiltä. Niistä on tullut vain
tomua ajatusten maailmankaikkeudessa. Ehkä löydän niille joskus merkityksen ja kiinnekohdan. Ehkä ne silloin koostuvat tarinoiden aurinkokunnaksi, jossa jokaisella tapahtumalla on oma paikkansa minun elämäni kiertoradalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti