Olo on tyhjä.

Mietin juuri, miksi alunperin aloin kirjoittamaan tätä blogia. Lyhyessä ajassa syy on hieman hämärtynyt. Tästä tulikin jonkinlainen missio, pakkopulla, suorittamista ja liikaa yrittämistä. Tämänhän piti olla hauskaa kirjoittamista ja omien tuntojen purkamista, tajunnanvirtaa...

Yritän siis liikaa keskittyä laatuun, sen sijaan, että nauttisin tästä. Täytyy taas muistuttaa itselle kaiken muutoksen hitaudesta ja pitkäjänteisyydestä jota tarvitaan. Ehdottomuus ja yliyrittäminen, itsensä ankara tuomitseminen. Ne väsyttävät nopeasti. Kun olen taas saanut aikaiseksi aloittaa kirjoittamisen, pato ikäänkuin purkaantuu. Kirjoitan todella siitä mitä ajattelen ja teksti rönsyilee aiheesta toiseen. Se ei välttämättä loppujen lopuksi liity otsikkoon juurikaan. Hyvä niin, sillä: "Tätähän mä hain" lauloi Kolmas Nainen...

Hetki sitten olin ärtynyt ja poistin kommentointimahdollisuuden. Tähän blogiin ei juurikaan kommentteja ole tullut, mutta jostain syystä ärsyynnyin niistä vähistäkin. Miksi näin tapahtui? Vaikea sanoa, mutta ehkä pidin kommentteja jeesustelevina/viisastelevina, mitenkään ottamatta kantaa siihen mitä ne todella olivat. Olen joskus todella pikkumainen. Herne menee nenään, nopeasti. Nyt päätin kuitenkin palauttaa mahdollisuuden kommentoida :) Niin se mieli vaihtelee.

Vielä on pitkä matka siihen, että olen tasapainossa itseni kanssa. Luojan kiitos, saan kirjoittaa tänne mitä haluan, milloin haluan. Vielä on paljon tunnustettavaa ja opittavaa.

Olo on taas muutaman rivin kevyempi ja kevät alkoi tuntua rinnassa. Petroskoikin on jo miehitetty, joten edistystä tapahtuu myös sillä rintamalla...