maanantai 11. helmikuuta 2008

Uneen aika vaipuu.

Tähän aikaan yöstä normaalit ihmiset nukkuvat. Itse heräsin taas vaihteeksi. Nukahdin n. 23.30 ja sopivasti heräsin 3 tuntia myöhemmin. Elimistö taitaa käydä ylikierroksilla liikunnan lisäämisen vuoksi. Viime viikolla harrastin liikuntaa 6 ja ½ puoli tuntia. Se on jo paljon, mutta aion jatkossa tavoitella n. 4:ä tuntia viikossa.
Positiivista tässä valvomisessa on tällä kertaa se, että se ei johdu viinan vierotusoireista. Edellisenä viikonloppuna join pari päivää oikein kunnolla ja kuntoremontti unohtui neljäksi päiväksi. Tiistaina sain taas elämästä kiinni ja toivottavasti ote ei lipsu kovin pahasti enää.
Vaara tähän lipsumiseen on olemassa, sillä sain tulokset neuropsykologin testeistä. Kyllähän siellä selviä viitteitä aktiivisuuden- ja tarkkaavaisuuden häiriöihin on. Varsinaisen ADHD diagnoosin tekee tietysti vasta psykiatri, ellei ole jo tehnytkin, kun puhui puhelimessa lääkityksestä.
Kirjarintamalla hyökkäys on luultavasti pian Petroskoissa. Karjalan armeija etenee, vastustajan suorittaessa viivytystaisteluja. Seuraavassa luvussa kaatuu Lehto. Sen tiedän, koska olen katsonut elokuvan monta kertaa.
Suomen vanhin Mannerheim -ristin ritari täytti sata vuotta eilen. Syvä kunnioitus hänen saavutuksilleen...

Ei kommentteja: